*

MikkoNiska

Puolustuspuheenvuoro indiekustantamiselle

Käsite indiekustannus purkautuu auki nohevasti allianssin kautta

“If you see yourself as the creative director of your books, from concept to completion and beyond, then you’re indie. You don’t approach publishers with a longing for validation: “publish me please”. (Please, please, I beg you, ple-e-e-e-ase!)

An indie author makes partnerships that help deliver the best possible book to the most possible readers, trade publishers included. Sometimes that might well be working with an agent to sell certain rights or directly with a trade publisher.”

Facebookin eräässä kirjoittajaryhmässä urkeni liki debaatiksi muuan avaus, jossa sivuttiin tätä oikean kirjailijan ja omakustannekirjailijan hierarkiaa. Ja kuten arvata saattaa ihmisten ollessa asialla, suurin osa heitetyistä keihäistä meni ohi maalin. Hierarkiassa ylemmäksi ehtineet – so. oikeat kirjailijat – kävivät torjuntataisteluun saavutetusta asemastaan, arvioni mukaan osin tätä itse havaitsematta, siinä missä oman tiensä kulkijat yrittivät hälventää ympärilleen alentuvasti levitetyn toistaitoisuuden savuverhoa. Valmista ei tullut, mikä onkin yleispätevä sääntö kaikenlaisille keskusteluille, joita ihmisillä on tapana arvokonstruktioistaan käydä.

Syystä että olen indiekirjoittaja/kustantaja/julkaisija, katson aiheelliseksi puuttua keskusteluun hieman laajemmassa mitassa kuin muutamien rivien kommentilla.

Kirjallisuuden lainalaisuuksiin liittyy se väistämätön tosiasia, että vain kovin harva yltää virallista tietä kustannetuksi kirjailijaksi, jonka teoksia myydään kirjakaupoissa. Kirja joutuu muun muassa kaupallisten vaatimusten ristituleen, eikä kaikista teoksista ole myyntiin asti. Aihepiiri ja sitä myöten lukijakunta voi olla kovin rajattua, tuotettu materiaali ei yllä niihin taiteellisiin ja laadullisiin vaatimuksiin joita kustantamot edellyttävät, markkinoilla on ylitarjontaa – tai ylipäätään kysyntä teoksen lajityypille uupuu.

Samaan aikaan on mahdollista mennä kirjakauppaan, ja ostaa sieltä kirja, joka jättää runsaasti toivomisen varaa kirjallisuusarvojen suhteen. Pääsääntöisesti kuitenkin kustantamojen henkilökunta, kustannustoimittajat erityisesti, ovat tehneet työnsä ammattitaidolla ja siten turvanneet kirjallisuusintressejä, joista tuskin kukaan voi olla eri mieltä. Portinvartijoilla on merkityksensä tällä kulttuurisaralla.

Mutta se indiekustantaminen, mitä se on tai oikeammin, mitä se mahdollistaa ja minkä se turvaa?

Lyhyessä kommentissani viitattuun kirjoittajaryhmän keskusteluun käytin sanaa ja käsitettä vapaus. Annoin ymmärtää, että kirjoittamisessakin voi käydä niin, että ihminen taakoittaa tiensä ulkoisilla ja sisäisillä vaatimuksilla. Tässähän käy helposti siten, että kuorma kasvaa sietämättömäksi, kirjoittamisesta katoaa keveys, homma muuttuu suorittamiseksi, jota totta vieköön ajassamme on työelämä- ja muine rientoineen aivan riittävästi jo entuudestaan.

Tässä kohtaa pitää olla tarkkana.

Kyseessä ei ole tinkiminen laadusta. Kirjoittajan on tehtävä parhaansa. En näe tässä mitään eroavaisuutta virallista tietä kulkemiseen. Ilmaisuun, kieliasuun, rakenteeseen ja vakiintuneisiin kirjallisuuden reunaehtoihin on suhtauduttava kuin läheisiin ystäviin, niistä on pidettävä huolta. Mutta mitä tulee monia kirjoittajia riivaavaan pakkomielteeseen tulla oikeaksi kirjailijaksi, mitä mittaroidaan kovin yksikantaisesti vain tätä oikeaa tietä kulkemisella, olen nähnyt ja hyvin likeltä itsekin kokenut sellaisen tragedian, että koko puuhasta menee maku, se muuttuu työlääksi ja ulkoa muottiin pakotetuksi – suorittamiseksi.

Kirjoittaminen on luova prosessi. Sille on annettava aikaa ja puitteet. En katso Mensan jäsenyyttä edellytyksenä oivaltamiselle mitä tämä tarkoittaa suorittamiskontekstissa. Niin moni liian varhain, kesken omaa kehittymistään kirjoittajana, eksyy vaatimusten ja suorittamisen viidakkoon. Internet on täynnä erilaisia kirjoittajablogeja joiden riveistä on kammattavissa esiin ahdistuneisuutta, suorittamista, pakonomaisuutta. En näe niissä vapautta, mitä pidän perustavanlaatuisena taiteellisen ilmaisun ja sen kehittymisen edellytyksenä.

Indiekustantaminen mahdollistaa vapauden.

Kun puuhastelin sen ajatuksen tai oikeammin pakkomielteen parissa, että minusta saattaisi tulla oikea kirjailija, hakeuduin tietysti erinäisiin aihetta sivuaviin kulttuuririentoihin. En tuntenut niissä oloani kotoisaksi, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ihmiset, heidän arvonsa joko sisäsyntyisinä tai ulkoa opittuina hokemina, erosivat omistani. En pitänyt siitä, että joka suunnasta saneltiin mitä ja miten nyt pitää kirjoittaa, mistä pitää puhua, miten on edettävä, mihin on osallistuttava, kenet on tunnettava. Muodissa olevat asiat ja ilmiöt pakotettiin väkisin pöydälle, mistä ne sujuvasti ja päättäväisesti yhdellä kädenpyyhkäisyllä poistin lattialle. En koskaan enää mennyt takaisin.

Ymmärsin että minun on nykyteknologialla sekä mahdollista että kannattavaa tehdä kaikki itse.

Työni myötä olen keskimääräistä nohevampi Unix/Linux – järjestelmien käyttäjä. Niissä olin tutustunut erääseen tiedemaailman käyttämään taitto-ohjelmistoon, joka mahdollisti juuri minulle luontevimman kirjoitusalustan ja laadullisesti digipainoon kelpaavan PDF-materiaalin tuottamisen. Tein sisällön ja taiton itse. Toimitin materiaalin Yliopiston kirjapainoon Helsingissä, mistä noudin pahvilaatikollisen kirjoja (20 kpl, enempään ei ollut sillä hetkellä varaa). Lahjoitin ne lähinnä ystäville ja sukulaisille. Prosessi oli näin yksinkertainen ja kokonaan minun käsissäni. Valmiilla teoksella osallistuin Päätalo-Instituutin kirjoituskilpailuun. Olin saanut jotakin valmiiksi asti. Koin suurta iloa asiasta. Itse kirjasta lisää tämän linkin kautta http://www.enigma.fi/mita-ja-kuka/

Olen yksi lukuisista ihmisistä, jotka pitävät oman tien kulkemista luontevimpana.

Huomattava määrä kirjoja kirjoitetaan ilman vähäisintäkään riippuvuutta virallisesta tiestä. Aihepiiri voi olla sellainen, että minkäänlaisia kaupallisia mahdollisuuksia ei ole. Näillä kirjoilla on kuitenkin oma merkityksensä. Tuhansien kirjojeni kirjastossa on paljon omakustanteisia, seassa suorastaan kirjallisia jalokiviä. Lisäksi käytän monia omakustannekirjoja tietolähteinä asioista, joista ei ole saatavilla mitään tai korkeintaan ylimalkaista tietoa kirjakaupan valikoimista tai Internetistä. Moni kirjallisuushistorian suurista nimistä on aloittanut ja toisinaan jatkanutkin ainakin osittaista omakustanteisuutta.

Oma- tai hienommin indiekustanteisuus on siis työskentelymetodi ja kehys, joka mahdollistaa (vapauttaa) keskittymisen itse kirjoittamiseen ilman aikataulupaineita, tai ulkoisten mittarointien kohteeksi joutumista. Oikein oivallettuna tämä tukee myös laadullisia intressejä, vaikka niin kovin usein toisin väitetään. Sananmukaisesti kaikki on itsestä kiinni. Ensimmäisen kirjani puitteissa tein tietenkin myös virheitä, niin sisällön kuin teknisen taitonkin suhteen. Seuraavasta tulee parempi.

Erilaisissa elämäntilanteissa indiekustantaminen on myös varsin salliva.

Tässä on mennyt useita vuosia siten, että muut kiireet ovat olleet päällimmäisenä. En ole ehtinyt enkä ehkä jaksanutkaan kirjoittaa kovin paljoa. Mutta vastaan tästä vain itselleni, enkä ole soimannut itseäni tai lähettänyt sähköpostiini kiukkuista palautetta. Annan asioiden ja itseni levätä. Kirjoitan silloin kun haluan, siitä mistä haluan, kenelle haluan – olenhan indie-ihmisenä vapaa kuin taivaan lintu.

Ja mitä tulee käytyyn debatointiin oikeiden ja indiekirjailijoiden välillä, sanon vain: ota ihminen ihmisenä, anna kertoa tarinansa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olen loppusuoralla tai oletan olevani. Olen matkannut kolmen sisaren kirjeiden kera Amerikkaan ja viettänyt tällä matkalla melkein kaksi vuotta. Kirjassa on sivuja 165. Nyt mietin mitä tälle teen. Muutama ystäväni on lukenut kirjan ihan raakileena ja yksi loppuvaiheessa. Sain hyviä kommentteja ja parantelin.
Hidas ja mielenkiintoinen matka, mutta mitä sitten? Pari aiempaakin on olemassa. toisen digimuotokin on kadonnut tietokoneiden vaihduttua. Page makerilla taitoin aikanaa. Se oli 1990-lukua. Sitä ohjelmaakaan ei ole enää. Näin ne kirjoitukset myös katovat. Onneksi on pari kopiota tulostettuna.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Materiaali, jonka tahtoo säilyvän tulevaisuuteen, on syytä saattaa aina fyysiseksi kirjaksi asti, vaikka sitten pienenäkin painatuksena.

Niin paljon on kadonnut ja tulee katoamaan, jos luotetaan pelkkiin sähköisiin tallenteisiin. Ei tarvitse kuin tehdä parin vuosikymmenen inventaario ja todeta lohduton asia: suuri osa on kadonnut ikiajoiksi omistakin jutuista.

Minulla on materiaalia noin 30 kiloa (painoyksikkö) eri tallenneformaateissa aina QIC/DAT-nauhoista DLT:hen, ja tietysti erilaiset levykkeet, CD-levyt ja niin pois päin; ei enää toivoakaan laite- ja ajallisten resurssien puitteissa kahlata niitä kaikkia läpi. Jossakin siellä ounastelen usean kymmenen - liki sadan - novellin piileskelevän.

Kuten karkuun päässeet kalat, nuo novellit olivat ne parhaat. Mitä hyötyä oli varmistuksista, kun ei enää ole laitteita millä lukea, eikä aikaa tuollaisen massan läpikäyntiin.

Kirjahyllyssä, puolen metrin päässä työpöydältä, on painettu kirja. Se on tallessa.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Nostaisin Esa Nakkilan

https://juolahdus.wordpress.com/2016/10/20/uusi-te...

esiin oivana esimerkkinä indie - henkisyydestä. Sivumennen sanoen olen seuraillut hänen tuotantoaan jo muutaman vuoden; lukenut joskus yön pikkutunneille novellin toisensa jälkeen, tuntenut pienen kirjoittajakateuden pistoksenkin. Esan materiaalista löytyy paljon sellaista, minkä olisi pitänyt jäädä isommankin talon kustannustoimittajan "haaviin".

En tiedä onko hän materiaaliaan tarjonnut kustantamoihin vuosien mittaan, mutta tuotantonsa ansaitsee näkyvyyttä.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Meillä on melko erilaiset tavoitteet kirjoittamisessa. Minusta paperi on jo lähes käyttökelvoton alusta. Ei toimi linkit eikä voi videota upottaa. Tosin latasin ensimmäisen videoni Youtubeen vasta muutama päivä sitten. Se liittyy Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön projekti -kurssiin, jolla omana ideanani on tehdä sienestyskurssistani etäversio. Osallistua voisi mistä tahansa ja luennot sekä sienestysreissut tehtäisiin Skypen välityksellä. Perjantaisen ruotsin yksityisopetuksen tunnin toteutimme siten, että minä olin suppismetsässä, jota kuvasin tabletilla ja opettaja Portugalissa.

https://www.youtube.com/watch?v=7buj3gOydjc (linssi vähän suttuinen)
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1021425237... kyseinen kori.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Toki kun nämä omat materiaalit eivät videoita saati Internet - linkkejä sisällä, ja olen tykännyt kovasti katsella, ehkä hieman naiivistikin, "omaa kirjaa", on fokus pitkälti ollut painatukseen tähtäävää.

Samaan aikaan keräilen materiaalia kasaan ja teen LaTeX - välinein sellaisen kokoelmatiedoston. Sitähän voi elämänsä mittaan täydentää, sitten joskus vanhana ehkä painattaa: "tässä mitä minä sain aikaan".

Silloin kun ounastelin suurtakin lukijakuntaa, oli PDF-versiossa palautelomake ja nappi, mistä painettaessa sen olisi pitänyt uploadata palaute webbiserverille. Homma kyllä toimi teknisesti, mutta yhtään muuta palautetta en saanut kuin omani. Tiedostoa oli tuolloin latailtu vajaa tuhat kertaa, jos laskuista jätetään erilaiset robotit.

Elvytin 3rd Generation CyBook - lukijankin tuossa, mutta en vain pidä näistä ruudulta lukemisista, ainakaan fiktion kanssa. Työssähän sitä saa tapittaa niin että optikot kiittävät, pian pitää hakea kaksitehot.

Varsinkin pitkän linjan harrastajakirjoittajille tarjoaa sähköinen muoto kuitenkin, olettaen että omaa makua miellyttävät työvälineet löytyvät, verrattoman tavan käsitellä materiaalia. App Store - filosofialla lukija saa kätevästi päivitykset (kirjoitusvirheiden oikaisut ym.) ja ehkäpä sisältöön täydennyksetkin.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Vilkaisin Esa Nakkilan kirjaa ja taitto pisti silmään. Sinulla (Zen ..) se on varsin huoliteltua. Ei äkkiä tule yhtä hyvän näköistä kaunokirjallista teosta mieleen. Sisällön huomioon ottaen olet siis tehnyt hyvää työtä. Nakkilan ensimmäinen juttu ei oikein osunut. Minähän olen varsinainen tehosienestäjä (vrt. tehokäyttäjän oppaat silloin aikoinaan) ;)

Minulla on huomenna aikomus mennä kuvaamaan lisää metsässä sienipaikkajuttuja. Yhden valokuvin, niiden selityksin, karttalinkin ja videon kautta kerrotun tarinan olen jo koostanut, mutta se on julkaistu vain sen kurssin Moodlessa. Ei sitä kaikkia parhaita sienipaikkojaan viitsi suurelle yleisölle kertoa. Yllä oli sen videon linkki.

Minulla on melkein aina kirjallisuuteen liittynyt muitakin motivaattoreita kuin pelkkä teksti. 18-vuotiaasta lähtien luin englanniksi, 24-vuotiaana vaihto ruotsiin, sitä jokunen vuosi ja sitten melkein täysi stoppi, kun saksa tökki vähän liian paljon. Ei tietysti olisi kannattanut aloittaa Thomas Mannilla, Kafkalla jne. Sitten olikin vuorossa tietokoneet ja taas enimmäkseen englanti.

Tavanomaisen kaunokirjallisuuden kirjoittaminen tuntuisi aika tylsältä. Täällä voi kirjoittaa melkein ihan mistä tahansa ja tehdä kokeiluja. Vaikka siihen tapaan sinäkin taisit aloittaa.

Sillä kurssilla yksi luennoista voisi ehkä kiinnostaa sinuakin. Tutkiva oppiminen ja sisällöt - Kai Hakkarainen. Kyllä tuon perusteet oli oppinut viimeistään ohjelmoimaan opiskellessa. Kiva tietää, että on niin tehokas ;)

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Se ulkoasu on kyllä kokonaan LaTeXin ansiota... siinä viehdyin aikanaan juurikin ulkoasuun, ja olihan teknillistieteellisessä maailmassa jo pitkä perinne ja käytäntö (esim. konferensseihin ja vastaaviin edellytettiinkin tässä formaatissa).

Todelliset kyntensä LaTeX on näyttänyt massiivisten asiakirjojen muodossa. Laajimmillaan työasioissa yli 8000 (kahdeksan tuhannen) sivun materiaali taittuu kuin talven selkä. Siihen ei moni kuluttajasektorin ohjelmisto enää pysty, etenkään täysautomatisoiduissa prosesseissa.

Siihen PDF-versioon jäi vielä paljon virheitä niin oikeinkirjoituksen kuin itse sisällön "taiteellisen" ilmaisun suhteen. Tuli vain kova kiire saada materiaali valmiiksi, painattaa se ja lähettää Päätalo-instituuttiin, harrastajakirjoittajien kilpailuun. Kävin tekstiä läpi sed - ja muin rutiinein, ja kuinka ollakaan, sattui kohdalle viime hetkillä ns. "hungry regexp", jonka tuhoja korjasin hiki hatussa, enkä kaikkia ehtinytkään oikoa.

Näissä TEX-maailman asioissa on tietty se tuskallinen oppimiskäyrä. Mutta erilaiset frontendit, joita on saatavana lähes joka käyttöjärjestelmälle, ja www-pohjaiset palvelutkin - ne loiventavat tuota opettelua.

Mutta minun täytyy kyllä ryhdistäytyä nykyajan muidenkin (kuin PDF) formaattien suhteen. Ideaali workflow olkoon sellainen, joka tuottaa kerralla useimmat sähköiset formaatit. Lähitulevaisuudessa tulen kuitenkin painottamaan näitä vapaa-ajan puuhia eräiden materiaalien suomentamiseen. Meiltä puuttuu suomennettu klassinen thaimaalainen kirjallisuus lähes tyystin, asiaan on saatava muutos.

Täytyypä vilkaista videot, kun saan sopivan hetken.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset